Satakuula Ry

  • Etusivu
  • Vuokraus
  • Jäsenet
  • Raumapaint
  • Kentät
  • Yhteystiedot

Alkukauden tuloksia

    Home Paintball Alkukauden tuloksia
    SeuraavaEdellinen

    Alkukauden tuloksia

    By admin | Paintball | Comments are Closed | 16 August, 2015 | 0

    Erinäisten kiireiden vuoksi nettisivujen päivitys on jäänyt turhan pienelle, mutta käydään nyt läpi alkukauden turnauksien tuloksia.

    Vierumäki

    Kausi alkoi tänä vuonna Kirkkonummelta Progamesin kentältä. Viime vuonna otimme kyseiseltä kentältä ainoan mitalisijoituksen ollessamme toisia, joten tänä vuonna emme suostuneet sijoittumaan huonommin. Oman kenttämme ansiosta olimme päässeet treenaamaan huomattavasti viimevuotta paremmin ja se näkyi heti kauden avauksessa, sillä pääsimme finaaliin ja saimme vastaamme CC:n Porista (ja Pohjanmaalta). Alkupelien epäselvyyksi

    en jälkeen ”annoimme” kuitenkin CC:n viedä finaalin voiton eli sijoituimme toiseksi.

    Kirkkonummi 2015
    Kirkkonummen palkintojenjako

    Toinen turnaus oli Vierumäen Urheiluopistolla. Tuonne emme saaneet kasaan, erinäisistä esteistä

    johtuen, muuta kuin kolme varsinaiseen kilpajoukkueeseen kuuluvaa pelaajaa. Hyökkäyskärkemme puuttuessa kokonaan, sekä snake-, että purjelaidoilta. Kokemattomien pelaajien mukaan otto rosterin täydennykseksi näkyi myös tuloksessa, sillä sijoituimme turnauksen viimeiseksi.

    Kolmas turnaus käytiin Piikkiön kentällä. Emme onnistuneet saamaan rosteria kertaakaan täysin kasaan ennen kierrosta ja se näkyi ensimmäisen pelin häviönä Adrenaliinille. Tuon pelin jälkeen saimme kuitenkin kasattua itsemme ja nappasimme 3 voittoa ja 2 tasapeliä. Valitettavasti tuo ei kuitenkaan riittänyt tällä kertaa finaaliin saakka vaan jäimme kolmanneksi CC:n ja PH:n mennessä finaaliin.

    Piikkiö poika

    Piikkiön poika 😉

    Neljäs ja viimeinen kierros pelataan Porissa 6.8.2015 ja sieltä tavoitteena on ainoastaan voitto!!

    Sarjataulukko
    Kuvia Kirkkonummelta
    Kuvia Vierumäeltä
    Kuvia Piikkiöstä

    Ei avainsanoja.

    SeuraavaEdellinen
    Copyright 2020 Digimaailma | Kaikki oikeudet pidätetään
    • Etusivu
    • RAUMAPAINT
    • Tietoa evästeistä ja sivuston käyttöehdoista
    • Lajista
    • Vuokraus
    • Tapahtumat
    • Kentät
      • Kollan metsäkenttä
      • Sorrinsuon metsäkenttä
      • Sup’Air -kenttä
    • Jäsenet
    • Yhteystiedot

    Satakuula Ry

    Käytämme sivuillamme evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoa Hyväksy
    Privacy & Cookies Policy

    Privacy Overview

    This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
    Necessary
    Always Enabled
    Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
    Non-necessary
    Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.
    SAVE & ACCEPT